Omatoimisempi viinimatka Sloveniaan syyskuussa 2024
Maailmassa on nyt niin paljon murhetta, että tekisi hyvää kokea hiukan yhteisöllisyyttä. Muistaa, että sellaistakin on olemassa. Tämä viinimatka on syntynyt jo tehtyjä kahdeksaa viinimatkaa muistellessa ja se on suunniteltu Slovenia-seuran jäsenille.
Lähtökohta siinä on, että osallistuja ostaa lentolippunsa itse. Hän tulee miten tulee, mutta Ljubljanassa pitää olla tiistaina 3.9.2024. Sovitaan etukäteen tapaamispaikka ja kellonaika/kelloaikoja. Finnair lentää Ljubljanaan mm. maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin.
Lento Helsingistä on klo 7.05 ja perillä Ljubljanassa se on klo 8.40. Lentokentältä bussi vie keskustaan puolessa tunnissa. Itse aion lentää tuolloin tiistaina 3.9.
Olemme yhdessä Ljubljanassa tuon tiistain noin klo 16-17 saakka. Sitten lähdemme omalla bussilla ensimmäiseen kohteeseemme: Goriška brdaan/Sočan laaksoon.
VIIKKO-OHJELMA
Ensimmäinen yhteinen päivä eli tiistai 3.9.
Tapaaminen Ljubljanassa sovitussa paikassa. Yhteistä tutustumista kaupunkiin ja ruokailu etukäteen tilattuna (jos niin sovitaan) mukavassa ravintolassa. Kiertokävelyn aikana käynti mainiossa Storija-viinibaarissa, jossa heti saa tuntuman luonnollisiin viineihin. Ehkä käydään myös hyvässä jätskipaikassa.
Klo 16-17 lähtö kohti Goriška brdaa ja sen itäosassa sijaitsevaa Sočan laaksoa, jossa meillä on majoitus Pri Martinovihissa. Matka kestää puolisentoista tuntia. Siinä oppii nauttimaan Slovenian luonnosta.
Mikäli perille tullessamme haluamme illallisen, voimme tilata sen etukäteen. Kauniisti kukkulalla sijaisevassa majapaikassa ei ole ravintolaa. Aamiainen kuuluu hintaan ja he voivat valmistaa myös illallisen, jos sitä joskus haluamme, mutta se maksaa erikseen.
Pri Martinovihissa on sähköpyöriä, jos haluaa kierrellä lähiympäristöä. Omistajilla on 500 oliivipuuta ja he valmistavat oliiviöljyä. Pääsemme tutustumaan eri oliivilajikkeista valmistettuihin oliiviöljyihin meille järjestetyssä oliiviöljymaistelussa, jos niin haluamme.
Majoituksen osoite: Zagora 6, 5210 Deskle, Slovenia.
1. yöpyminen Pri Martinovihissa.
Keskiviikko 4.9.
Aamiainen majapaikassa. Yhteinen tutustuminen Soča-laaksoon ja Goriška brdaan bussillamme: Smartnon linnoitus, Dobrovon linna, pieniä kyläyhteisöjä. Siitä suoraan ensimmäiselle viinitilavierailulle tällä alueella. Kaksi mukavaa luomuviinitilaa.
1. Jure Štekar kylässä nimeltä Snežatno. Etäisyys noin 12 km majoituksesta, autolla 20 min. Rebulaa monella tavalla (myös sokeroimattomana mehuna!), Pinot Gri´tä, Malvazijaa, samppanjamenetelmällä tehty kuohuviini Emma. Osa valkoviineistä hiukan oransseja, osa ei ollenkaan. Myös punaviinejä.
Täällä voimme myös syödä. Ja heiltä voi myös ostaa sokeroimatonta rypälemehua ihan per rypäle! Suku tehnyt viiniä satoja vuosia täällä, nykyinen viinintekijä Jure aloitti 2012. Sertifioidusti luomutila.
2. Janko Štekar
Snežatnossa hänkin, noin 300 metrin päässä edellisestä. Sertifioidusti luomu, käyttäytyy myös biodynaamisesti. Viininsä käyvät luonnollisesti, niitä ei kirkasteta eikä suodateta, ovat siis vegaanisia viinejä.
Štekareiden luota on lyhyt matka Italian puolelle Gorizian kukkulalle San Floriano del Colliolle, missä viinejään tekee monelle tuttu italiansloveeni Franco Terpin. Siellä voisi käydä bussilla ja samalla kahvitella Italian Goriziassa.
Paluu majapaikkaan ja yhteistä tai erillistä oleilua mielihalujen mukaan.
2. yöpyminen Pri Martinovihissa.
Torstai 5.9.
Aamiainen majapaikassamme. Rauhallista oleilua ja vapaa-aikaa, kunnes lähdemme tämän päivän viinivierailuille Goriška brdan alueella. Taas lähelle Italian rajaa, mutta toisaalle kuin keskiviikkona. Käymme kahdella viinitilalla. Lounas matkan varrella.
Marjan Simčičin viinien tunnetuin piirre on eleganttius. Ne tehdään biodynaamisesti ja luonnon monimuotoisuutta kunnioittaen aivan Italian rajan tuntumassa, alue on Plesivo. On monta linjaa: alueen klassikot on yksi, toinen on vanhimpien viinipalstojen parhaista rypäleistä pitkällä kypsytyksellä tehdyt Cru-viinit. Sitten on Opoka-linjasto, maaperän mukaan nimetyt viinit. Joka linjassa on valkoviinejä ja punaviini.
Kotimatkalla Simčičiltä poikkeamme Kozanassa Emeran Reyan luona. Taas luomutila. Rypälevalikoima runsas: Rebula, Yakot, Malvazija, Sivi Pinot, Chardonnay, Pinot Blanc, Barbera, Refosco, Merlot, Cabernet Franc, Cabernet Sauvignon. Paluumatkalla majapaikkaan voimme käväistä Smartnon linnoituksessa.
3. yöpyminen Pri Martinovihissa.
Perjantai 6.9.
Aamiainen ja rauhallinen aamupäivä majapaikassa. Keskipäivän aikaan lähdemme taas Italian rajan tuntumaan, nyt Neblo-nimiselle alueelle. Siellä tekee luomuviinejä Maja Reia, mutta heillä on myös 500 kirsikkapuuta ja muitakin hedelmäpuita, joiden tuotteita voimme maistaa ja kotiinkin viedä. Tila on sertifioidusti biodynaaminen (Demeter). On akaasiatynnyreitä ja rypäleissä Rebulaa, Malvazijaa, Jakotia eli Sauvignonassea ja Sauvignonia. Sekä punaisia. Myös kuohuvia Pet-Nateja. Pitkä historia.
Voimme käyskennellä ympäristössä ennen paluuta majoitukseen. Tämä on viimeinen iltamme Pri Martinovihissa, joten jos haluamme, voisimme tilata ruokailun sinne illaksi.
4. ja viimeinen yöpyminen Pri Martinovihissa.
Lauantai 7.9.
Aamiainen majapaikassa ja heti sen jälkeen lähtö toiseen majoitukseemme Vipavska dolinan eli Vipava-joen (joka on Soča-joen sivujoki!) laaksosssa Lipicassa. Hotellimme on Maestoso, jossa seuran viinimatkalaiset yöpyivät 2017. Hotellia ympäröivät vihreät kentät, joilla valkoiset Lipican hevoset oleilevat aitauksissaan.
Tutustuminen huoneisiin ja pihapiiriin. Iltapäivällä lähdemme poikkeukselliseen viinitapaamiseen. Orehovican kylässä tekee viiniä kolme mainiota viinintekijää ja koska he ovat ystävyksiä, saamme maistaa heidän viinejään paikassa, jossa he kaikki ovat läsnä. Tapaamme Burjan, Pasji repin ja Rogovilan viinintekijät. Automatka on lyhyt, puolisen tuntia. Viinivalikoima hyvin monipuolinen, luomutiloja.
Illalla voi halutessaan käväistä Koperin vanhassa kaupungissa. Se ei ole kaukana, taksi vie nopeasti. Hotel Maestoso, Lipica 5, 6210 Sežana, Slovenia.
1. yöpyminen hotelli Maestosossa.
Sunnuntai 8.9.
Aamupäivä vapaa kaikille. Noin klo 14 lähdemme viinitiloille nimeltä Fedora ja Santei. Ne sijaitsevat vanhan kauniin Stanjelin linnoituskaupungin tuntumassa. Ajomatkaa noin tunti.
Fedora tekee viininsä biodynaamisesti, muttei sertifioidusti. Kiinnostavat viinit: Alkuperäisrypäle Pinela, joka tehdään niin kuin se perinteisesti on tehty, ja Zelen, kotoperäinen arvostettu rypäle sekin. Ainoa kansainvälinen on Chardonnay.
Santei tekee viininsä vain parinsadan metrin päässä Fedorasta. Se on Demeter-sertifioitu luomutila. Kolme erilaista kuohuvaa, valkoviineissä mm. Zelen, Malvazija, Pinela, Rebula. Natural rosè tehty Pinot noirista. Punaisissa Merlot, CF ja Russo, joka näiden blend. Spirits-osasto: mm. giniä, brandya, grappaa ja paljon muuta.
Paluu hotelliin ja jokaisen ilta itse ideoitavissa. Hotellissa on hyvä ravintola. Ja Koperiin pääsee taksilla.
2. yöpyminen Maestosossa.
Maanantai 9.9.
Vapaapäivä kaikille. Voi mennä rannikolle tai Koperin linja-autoasemalta vähän minne tahansa. Tai oleilla ihan vain rauhassa hotellin vehreässä ympäristössä hevosia katsellen. Jos niin halutaan ja päätetään, voimme syödä illallisen yhdessä hotellissa ikään kuin matkan päätteeksi. Kun ensin matkalaukut on pakattu, sillä aamulla on aikainen lähtö.
3. ja viimeinen yöpyminen Maestosossa.
Tiistai 10.9.
Varhainen aamiainen hotellissa tai eväät mukaan bussiin ja lähtö lentokentälle ja paluumatkalle. Lento Ljubljanasta klo 9.25, perillä Helsingissä klo 13.05.
Matkan kuluja:
- Osallistuja ostaa itse lentoliput ja maksaa matkan aikana itse ruokailunsa (paitsi aamiaiset, jotka kuuluvat hotellien hintaan), ne viinimaistelut joille osallistuu jne. Huom! Ei ole mitenkään pakko osallistua kaikkiin viinimaisteluihin.
- Majoitukset Pri Martinovihissa ja hotelli Maestosossa aamiaisineen sekä oman bussin käyttö matkan aikana plus turistivero (lakiin perustuva) tekevät yhteensä noin 700 euroa per henkilö. Slovenia-seura laskuttaa tämän summan osallistujilta. Tällä matkalla ei ole mahdollista saada 1-hengen huonetta Pri Martinovihissa.
Oppaana matkalla on Lena Björklund, viiniasiantuntijaksikin kutsuttu. Suomessa matkan suunnittelua ovat suuresti auttaneet niin Aira Pellinen kuin Sirpa Spoljaric. Molemmat niin Slovenian kuin sen viinienkin tuntijoita.
Kyseessä ei siis ole valmismatka. On muistettava ottaa matkavakuutus. Eurooppalainen sairausvakuutuskortti toimii Sloveniassa hyvin ja se kannattaa pitää matkalla mukana. Kortin saa KELAsta.
Matkalle mahtuu vain 17 henkilöä, sillä kodikkaassa Pri Martinovihissa ei ole majoitustilaa sen suuremmalle joukolle.
HUOM! BUSSIKULJUTUS ON ON NYT SAATU hankittua (viime viikolla ei vielä ollut)
Matkalle voi kyllä jo ilmoittautua ja olisi oikein hyväkin saada tietää kiinnostuneet mitä pikimmin, sillä hotellit eivät pidennä optioitaan pitkään. Siksi ilmoittautumisen deadline tällä hetkellä onkin 25.3. 2024 mennessä:
Lena Björklund, bjrklundlena@gmail.com
Terveisin Lena Björklund
Comentarios